maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulun mietteitä ja helpotusta verotukseen

Katso ihana video lumessa leikkivistä koiranpennuista tästä
<3 niiiiin söpöjä! :)

Joulu meni ja kohta on uusi vuosi. En ole jouluihmisiä ja joulun vieton sijasta mieluusti skippaisin sen ja matkustaisin johonkin kaukomaahan tutkimusretkelle joulun ajaksi. Ehkä sitten tulevaisuudessa. Nyt menee tuohon lattiaan ja uusiin oviin kaikki veronpalautukset, niin ei jää matkusteluun yhtään, joka ketuttaa, koska siitä niin paljon pidän. :(

Onneksi sentään sain aikaiseksi soittaa verotoimistoon tänään ja laskettua yritykseni vuotista liikevaihtoa, koska olin arvioinut vuoden 2013 liikevaihdon reippaasti yläkanttiin ja sen vuoksi maksoin törkeät ennakkoverot tänä vuonna, jonka vuoksi kolmen kuukauden kaikki palkasta jäänyt raha meni suoraan veroihin. Nyt tilanne muuttuu ja onneksi en joudu niin kovaan ennakkoverokierteeseen, kuin viime vuonna. No, virheistä oppii ja opin ainakin itse sen, että jos toiminimen perustaa, niin mielummin ennakoi liikevaihdoksi pienemmän summan ja nostaa halutessaan sitä vaikka kesken vuotta. Sen laskeminen ei olekaan käsittääkseni kesken tilikautta niin yksinkertaista, en tosin tiedä varmasti onko vai ei. Nostaminen sitä vastoin käsittääkseni onnistuu ihan puhelinsoitolla. Nyt kun tilikauteni päättyi, niin sain onneksi sovittua verottajan kanssa helposti ensi vuoden verotukset kohdilleen. :)
Minunhan oli tarkoitus etsiä viikonlopputöitä jostain hoitolasta, mutta olen tehnyt vain satunnaisia keikkoja tämän varastotyöni ohella, niin siksi tuloni jäivät selvästi alle arvion ensimmäisen vuoden osalta. Nyt kun ensimmäinen tilikausi on ohi, tiedän miten kannattaa jatkossa toimia. Elämä opettaa.



Ps. Olen jäänyt koukkuun yhteen peliin... :D En ole pelannut sitten teinivuosien jälkeen mitään. Nimittäin Candy Crush Sagaan! Haha, se on niin älyvapaa peli. Pelasin sitä koko joulun ja nyt monet illat myös.


Lisäksi olen taas innostunut lukemaan. Olen nuorempana inhonnut lukemista, enkä oikein osannut lukea, tai lähinnä keskittyä lukemiseen. Opin senkin taidon ihan aikuisena vasta, harjoittelun-ja hyvien kirjojen kautta. Nyt luin joulun aikaan Taavi Soininvaaran kirjan nimeltä Ebola Helsinki, on nimittäin älyttömän hyvä kirja, suosittelen kaikille lämpimästi!
Nyt luen Soininvaaran "jatko-osaa" Ebola Helsingille, joka on Ratamo-kirjasarjasta ensimmäinen osa. Ratamo hahmo esiintyy siis myös Ebola Helsingissä, mutta kirja ei ole suoranainen jatko-osa, vaan päähenkilö on sama ja toki paremmin kärryille pääsee toiseen kirjaan mukaan mielestäni paremmin, jos lukee tuon Ebola Helsingin, koska päähenkilö tulee sen kirjan kautta tutummaksi. :)

Lukemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)