sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Saipan voitokas peli ja uusi koiranpentu

Perjantaina SaiPa:n pelissä

Jippijee! Olin viikonlopun Lappeenrannassa rentoutumassa Saipan pelin, hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Yritin postata kesken pelin, mutta en saanut puhelimella nettiyhteyttä ja eilen en jaksanut tehdä mitään, nautiskelin vain vapaapäivästä.

Saipa voitti jatkoajalla, Jokerit teki viimeisen SEKUNNIN (!!) aikana tasoitusmaalin (voi perkele!) ja minun tulosveto meni ihan reisille. Eipä siinä, pääasia oli, että matsi oli hyvä, tosin jäähyjä anneltiin vähän turhan helposti ja toisaalta ihan selkeissä tilanteissa ei sakotettu millään tapaa, joka kostautui jollekin toiselle pelaajalle myöhemmin ja tällaista tuomaripeliä on niin ärsyttävää seurata. Mutta minkäs teet. Matsi oli kuitenkin kokonaisuudessaan ihan viihdyttävä.

Mitäs tykkäätte tästä Saipa piposta? ;D Eikö olekin magee?

Jokereiden fanit jäivät tappiosta huolimatta möykkäämään jotain tuonne niiden fanikatsomoon...

Pelin aikana huusin kuin hyeena, niin paljon, että kurkkuun koski jo ensimmäisen erän jälkeen. Koko viikonlopun oli kurkku kipee, mutta mitäs siitä, hyvä meininki!

Lauantaina koiranpentua ihastelemassa

Lauantaina kävin katsomassa minun tädin uutta koiranpentua, oli niin suloinen! <3 Joku terrieri se oli, en muista rotua. Mortista oli todella, todella vaikeaa saada minkään näköisiä kuvia, kuten voitte todeta sen alla olevista kuvista.




Paras kuva Mortista, niiden kymmenien kuvien joukosta... :D

Oli kyllä ihan yli suloinen ja liikuttava tapaus, myös niin seurallinen. Ei yhtään arastellut ja otti meidän avosylin vastaan ja halusi olla sylissä ja lähellä jatkuvasti. Oli myös tosi leikkisä ja iloinen pentu, joka iloisesti häntäänsä heiluttaen tepsutteli hervottoman kokoisilla tassuillaan pitkin liukkaita lattioita ja välillä myös pyllylleen pyllähtäen, mutta ei haitannut menoa yhtään. :)

Tänään tultiin takaisin kotiin Vantaalle. Olemme muuten tässä mietiskelleet, että pitäisikö sitä muuttaa joko Helsinkiin, jossa ystävämme asuvat, vai ostaa täältä Vantaalta joku rivitalo tai paritalo, jossa olisi oma pieni piha ja sauna. Se piha ja sauna kyllä houkuttelisi niin paljon. Voi olla, että tässä joutuu kohta alkaa hieromaan vähän asuntokauppoja. ;) Mutta katsotaan nyt...

2 kommenttia:

  1. No paritalo Tuusulasta tietty! Ihana pentu :)
    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehhh... :D Sieltä on ehkä vähän liian pitkä matka töihin minulla, siis varsinkin kun ei ole autoa... :( Tai siis, sittenhän meidän pitäisi ostaa kaksi autoa, yksi ei edes riittäisi! :/ Muutenhan siinä paikassa ei ole mitään vikaa.

      Poista

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)