torstai 23. toukokuuta 2013

Sateella lenkkeily

Heipparallaa kaikille!

Olen viimeiset pari päivää tehnyt pitkiä päiviä töissä ja eilen en edes kerennyt avaamaan konetta illalla kertaakaan, nyt skarppasin sen verran, että saisin edes jotain kerrottua tänne.
Tatuoinnit ovat lähteneet paranemaan hyvin, pientä punoitusta on ja välillä vähän polttelee ihoon, jos joku siihen hiertää, mutta muuten mennyt hyvin näiden kanssa.

Eilen päätettiin yllättäen työkaverini kanssa, että juostaan työpäivän päätteeksi sateessa meille, josta työkaverini jatkoi matkaa kotiinsa. Juostiin sitten sateessa se reilu kolme kilometriä, mitä minun työpaikastani on tähän matkaa. En ollut suunnitellut juoksua yhtään, tarkoitus oli pöyräillä kotiin, mutta pyörä jäikin sitten duunin pihalle. Olipa kerrassaan virkistävää juosta pitkästä aikaa sateella! Tänäänkin himotti mennä, mutta päätin siivota kotia, kun se on jäänyt nyt lähiaikoina vähän taka allalle, heh. Vaatekaappi (ja erityisesti monet korkokenkäni, jotka lojuivat pitkin lattiaa) kiittivät, kun raivasin sen edes jotenkin kohtuulliseen kuntoon tuossa äsken ja kohta pyykkikone on pyörinyt ja lähdenkin laittamaan niitä kuivumaan.

Tämä lampi on työmatkani varrella. Välillä siinä uiskentelee sorsia, mutta nyt ne oli piilossa. :)
Kuva otettu tänään aamulla, kun sateessa käppäilin töihin.

Tekisi mieli lähteä  taas lenkille, ehkä lähdenkin. En ole päättänyt vielä. Ainakin koirien kanssa menen ulos, mutta ne vihaavat sadeilmaa, joten niiden kanssa jää lenkki lyhyeen näillä ilmoilla. Tosin noihin uusiin tatuointeihin alkoi kuumottaa, kun ne oli tehty tiistaina ja keskiviikkona heti lenkille, niin ei ehkä paras ratkaisu lähteä taas tänään hikoilemaan...

Itse pidän sateella juoksemisesta, kun happea on niin paljon ilmassa. :) Olenkin maininnut siitä täällä myös aiemmin... Lisäksi saa yleensä jolkotella ihan rauhassa, kun ihmiset eivät monesti pidä sateella liikkumisesta.

Eilen kun tulin pitkän työpäivän päätteeksi kotiin, oli ihanaa, kun ruoka oli valmiina.
Kuva on aika hirveä, mutta ruoka oli hyvää. Kyseessä siis soijarouhepihvit ja valkosipulikermaperunat.

Sunnuntaina olisi se Naisten 10, huh, en ole juossut 10 kilometriä kuin muistaakseni viime syksynä. 8km olen juossut talvellakin ja se meni ihan kevyesti, joten uskon jaksavani tämän kympin nytkin, vaikka treenailut ovatkin jääneet tänä keväänä paljon normaalia vähemmälle. Olen juotunut nyt syömään alhaisen hemoglobiinin takia rautatabletteja, olisi vielä reilu 2kk kuuri jäljellä niitä. Apteekista suositeltiin 3kk kuuria. Aikamoinen setti sanon minä! Apteekkari sanoi, että jos on alhainen veren hemoglobiini, kuukauden kuuri ei riitä. Ei siis auta, kuin syödä se pitkä kuuri. Olen vain ihan sairaan huono muistamaan, että sellainen pitäisi ottaa. Jää monesti ottamatta. Mutta onneksi se ei ole niin vakavaa. :)

Latasin eilen muuten puhelimeen sen Sport Trackerin, mutten ole vielä muistanut käyttää sitä. Eipä se tosiaan minua mitään hyödyttäisikään. Kaloreiden kulutusta en seuraa, enkä sykkeitäkään, kun ei ole sykevyötä. Eikä minulla ole koskaan sellaista ollutkaan. Haluaisin kyllä sellaisen, mutta pelkään, että kulutettujen kaloreiden seuraaminen menisi liian pitkälle ja siitä tulisi ärsyttävä tapa, kun laskisi niitä, enkä halua joutua siihen ansaan. Sykkeet sinänsä kiinnostavat myös, mutta olen kyllä hyvin pärjännyt ilman sitäkin tietoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan, kiitos kommentistasi! :)